Taidetestaajat loihtivat Kaskesta leffajulisteita Joensuussa

Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski (1893) saapui kiertueellaan Joensuun taidemuseo Onniin 19. syyskuuta. Teosvierailu osui poikkeuksellisen hyvään koloon, sillä sitä ehti ihastella myös osa kasiluokkalaisista Taidetestaajista!

Maakunnan kasit pääsivät toimimaan kulttuurikriitikkoina ohjatuissa työpajoissa heti kouluvuoden aluksi syyskuussa. Pajojen ajatuksena oli tutustua erilaisiin tapoihin, joilla taideteoksia on käytetty elokuvissa ja televisiosarjoissa. Tehtävänä oli suunnitella oma elokuvajuliste taidemuseon kokoelmien pohjalta. 

Alustavien esimerkkien ja tehtävänannon jälkeen nuorilla oli tehtävän toteuttamiseen vapaat kädet: sekä taideteoksen, elokuvan lajityypin että julisteen muun sisällön sai päättää itse. Pienten alkukankeuksien jälkeen ohjaajien apua ei yleensä juurikaan tarvittu ja lopputuloksena oli ilahduttavan tuoreita ja luovia näkökulmia sekä kuvataiteeseen että elokuviin.


Henna käy läpi esimerkkejä kuuluisista elokuvissa näkyvistä taideteoksista.
Kuva Jason Tiilikainen.


Kahden ensimmäisen viikon aikana tehtävässä käytettiin ainoastaan museon omia kokoelmia. Viimeiselle viikolle museon toiseen kerrokseen ehti myös vierailulle saapunut Kaski. Aikataulu oli mukava yhteensattuma senkin takia, että teos esiintyi Taidetestaajien valtakunnallisessa markkinointimateriaalissa ja oli tullut kasiluokkalaisille sitä kautta tutuksi jo ennen museovierailua. Tehtävänannon ja etenkin Kasken CC0-lisenssin kautta oli lisäksi hieno tilaisuus käydä nuorten kanssa läpi taideteosten kuvaamiseen ja jakamiseen liittyviä tekijänoikeuskysymyksiä.

Vaikuttava teos herätti kasien keskuudessa vilkasta keskustelua sekä pohdintaa esimerkiksi heidän kanssaan saman ikäisestä piikatyttö Johanna Kokkosesta ja hänen asemastaan. Teoksen mukana kiertävä tintamareski luonnollisesti innoitti nuoria poseeraamaan kuvissa enemmän myös itse. Muutamia Kaski-aiheisia elokuvajulisteitakin kertyi museon arkistoon odottamaan jatkokäyttöä!


Taidestestaajien tekemä leffajuliste. ”Kauhukomedia Viuhahdus:
Elokuvassa kuumalle kaskeamispellolle ilmestyy kuuma suomalainen nainen.”


Viuhahdus-elokuvan julisteessa Kasken maisemissa on mukana myös Joensuun kaupungin kokoelmaan kuuluva Hannu Riikosen Tervemenoa ikävä (1986).

Lisää kasien tekemiä leffajulisteita löytyy taidemuseon Facebook-sivuilta. Tämä juttu ja muita tarinoita Kasken ja Toipilaan vuoden 2017 kiertueesta on kerätty Ateneumin reissuvihkoon

Syysterveisin,

Hanna-Maija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...