Kesän rokkaavin taidenäyttely

Hei! Tässäpä kirjoittelee muuan taidemuseolla kesätöissä oleva 20-vuotias historian opiskelija. Historian opiskelijalle museo on oikein mainio kesätyöpaikka, sillä se avaa hieman mahdollisen tulevan työpaikan arkea ja työtehtäviä. Vaikka museot ovatkin se minun juttuni, niin taide ei ole aivan sitä ominta alaa. Taidehistoriastahan minulla on tiedossa vain suurimmat nimet ja teokset sekä suurpiirteisimmät taiteen aikakaudet, enkä muutenkaan ole mitenkään taiteellinen persoona, mitä nyt silloin tällöin tuhertelen luonnosvihkoon jotain. Kuitenkin olen nauttinut työpaikkani miljööstä valtavasti.

Näiden kahden kesätyöviikon aikana työtehtäviini on kuulunut ensimmäisen kerroksen Backstage-näyttelyn valvonta, ja näyttely on tullut erittäin tutuksi, sillä sen teoksia on tullut silmäiltyä erittäin paljon ja välillä teoksista on saanut kertoa niistä kiinnostuneille asiakkaillekin. Näyttelyn taiteilijat, elikkä muusikot ja heidän yhtyeensä, olivat – ja toisaalta ovat edelleen – suuri kysymysmerkki näin lähinnä ulkomaalaista ja muutamia vuosikymmeniä vanhaa musiikkia kuuntelevalle neitokaiselle. Kuitenkin musiikinystävänä monista teoksista huokuu yhteys rockiin ja yleensäkin musiikkiin, johon ne ovat linkittyneetkin.

Minulle kaikista helpoimmin ymmärrettävä ja samaistuttavin teos on Anssi Kasitonnin Good Shit, joka kuvaa täydellisesti sitä hetkeä, kun suosikkibändin kaikista parhain kappale tuntuisi räjäyttävän koko radion kajahtaessaan ilmoille rautaisella soundillaan kaiuttimien läpi. Myös Asko Keräsen biisien sanoitusten luonnokset ja Tommi Liimatan levynkansitaide ovat hyvin tyypillisiä näytteitä muusikoiden luovuudesta, joka ulottuu yli musiikillisten lahjojen myös kuvataiteeseen. 


Anssi Kasitonni, Good Shit 2006-2009, Nykytaiteen museo Kiasma

Suosikeiksini näyttelyssä muodostuivat Petri Ala-Maunuksen Stage sekä Ville Vuorenmaan maalaukset. Stage valikoitui suosikiksi sen mahtavan värimaailman, pienten yksityiskohtien ja suuren koon ansoista. Suuressa maalauksessa esille tulevien maailmanlopun merkkien lisäksi teoksen nimi viittaa mielestäni räjähtävään lavashow’hun; sähkökitaroiden soinnut rämisevät ja säväyttävät salamoiden lailla, ja yhdessä basson ja rumpujen kanssa ne saavat tulivuoret purkautumaan ja laavan virtaamaan musiikin jytinän säestäessä maisemaa.


Petri Ala-Maunus, Stage 2017

Ville Vuorenmaan maalaukset taas ovat hienosti toteutettuja muistoja. Valuva ja suuripiirteinen tapa, jolla ne ovat tehty, luo täydellisesti kuvan muistosta, joka on jo hieman haalistunut välähdys silloisesta tapahtumasta. Kuitenkin maalaukset ovat enemmän; niissä kuvataan muusikon kannalta tärkeitä hetkiä: ensimmäisen kitaran ja lempibändin uuden julkaisun saamista. Etenkin pidän teoksissa siitä, että niitä ei ole kehystetty, mikä tekee maalauksista rosoisempia ja tuo enemmän esille muistojen tietynlaista irrallisuutta.

Kaikista näyttelyn teoksista huokuu tietynlainen yhteys musiikkiin – mielestäni toisista enemmän, toisista vähemmän. Esimerkiksi Pink Twinsin Miracle-videon pyörivien värien ja mielenkiintoisen ääniraidan sanomaan en täysin päässyt sisälle kahden viikonkaan aikana. Voin kuitenkin kuvitella jo muusikoiden taideteosten perusteella, minkälaista musiikkia kyseiset henkilöt luovat. Kaiken kaikkiaan voin sanoa erittäin varmasti, että kyseessä on ehdottomasti koko kesän rokkaavin taidenäyttely.

Hyvää syksynalkua!

Merja Holappa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuukauden kuva / syyskuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Syyskuun v...