Kasiluokkalaisia Kui? -näyttelyssä, osa 1.

Noin viikko sitten aloitin kuukauden mittaisen ”kesätyöni” Joensuun taidemuseo Onnissa. Niin, voikohan tätä nyt enää kesätyöksikään kutsua, kun aamut alkavat pikku hiljaa taittua viilenevään ja syksyn tuoksun tuntee jo ilmassa. Voisihan tätä pitää siinä tapauksessa jopa syksytyönä!

Olen aikaisemminkin työskennellyt erilaisissa museoissa oppaan tehtävissä, ja ilahduin kovasti, kun oppaan pestiä tarjottiin minulle keväällä kaupungin kesätyöhakujen päätyttyä. Opastaminen on oikein mukavaa puuhaa: paitsi, että saa nauttia päivät pitkät omasta, ihastuttavasta äänestään, voi myös tarjota museon asiakkaille mielenkiintoisen matkan teosten ja museoesineiden olemukseen. Itse pidän ainakin siitä, kun joku on kertomassa, mistä kulmasta tätäkin teosta olisi syytä katsoa, ja osaa valottaa teosten merkitystä syvemmin. Miksen siis itsekin tekisi parhaani oppaan roolissa.

Pääasiallinen tehtäväni on tämän kuluvan kuukauden ajan opastaa maakunnan kahdeksasluokkalaisia, jotka vierailevat taidemuseon Kui? -näyttelyssä. Myönnettäköön,omista kahdeksasluokkalaisajoista on jo ehtinyt vierähtää tovi. Ei siis mikään ihme, että viime tiistaina jännitys tuntui aivan vatsanpohjassa asti, kun minä ja opastoverini Anna Estola odottelimme ensimmäistä opastettavaa ryhmäämme saapuvaksi. Ajatukset kiisivät nopeaan tahtiin: osaankohan kertoa kaiken tarpeellisen ja kiinnostavan, pystynkö täyttämään ryhmän odotukset ja saamaan sen mielenkiinnon? 

Onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi. Ensimmäisen ja sitä seuranneen toisen ryhmän opastuksella oli itse asiassa oikein rattoisaa ja oli ihanaa huomata, kuinka nuoret oikeasti keskittyivät teoksiin ja opastukseeni. Erityisesti ensimmäisen ryhmän kanssa muistan sen, kuinka Pauliina Turakka-Purhosen Lucia –veistos teki heihin lähtemättömän vaikutuksen. Lopettaessani kertomuksen Lucia-myytistä, jonka mukaan neito lähetti omat silmänsä yli-innokkaalle kosijalleen, ei salista kuulunut pihaustakaan. Toinen hieno hetki sattui eilisellä opastuksella, kun eräs nuori miehenalku tiedusteli totisin kasvoin, että onkohan taiteilija itse syönyt kaikki nuo karkit, joiden käärepapereista Virpi Vesanen-Laukkanen on tehnyt Juhlapuku –teoksensa.

Tukimateriaaleina otuksissa käytettiin mm. rautalankaa.

Kui? –näyttelyn opastuksen jälkeen kasiluokkalaisemme pääsivät päästämään oman luovuutensa valloilleen juhlasalissa pidetyillä työpajoilla. Avustamassa heitä oli itseni ja opastoverini Annan lisäksi Päivi Saarelma ja Samuli Härkönen, ja tarkoituksena oli valmistaa joko suurennettu ötökkä Heli Ryhäsen Plan B –teoksen inspiroimana, tai sitten toteemihahmo Tuija Teiskan naisryhmän innoittamana. Oli hulvatonta seurata, kuinka pienen alkukankeuden jälkeen nuoret innostuivat askartelemaan toinen toistaan hienompia otuksia. Näin poropeukalona tunnettuna en pysty muuta kuin ihailemaan heidän aikaansaannoksiaan.

Nuorten hienoja käsityötaidon näytteitä.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tekstin yhteyteen liitetyitä kuvista kukin voi ihailla nuorten kätten jälkiä. Tulee itsellekin sellainen olo, että tästä tulevasta kuukaudesta on tulossa työteliäs ja eritoten luova "kesätyö"kuukausi.

Matonkuteet taipuvat käärmeeksikin.

Luovin terveisin,

Anni Lampinen