Kuukauden kuva / syyskuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Syyskuun valinnan on tehnyt näyttelymestari Jukka Suhonen.

Elga Sesemann, Odotushuone 1946
öljy pahville, Anja Ruudun lahjoitus



Viipurista kotoisin ollutta Elga Sesemannia pidetään yhtenä suomalaisen ekspressionismin kärkinimistä. Taidemuseon toisen kerroksen Iris-huoneessa esillä oleva Sesemannin Odotushuone kiehtoo Jukkaa, sillä taiteilijan värien käyttö ja tunnelma yhdistyvät siinä kiinnostavalla tavalla. Teoksen nimi ei välttämättä viittaa mihinkään fyysiseen paikkaan, vaan se voi olla myös käsitteellinen tila, jonka jokainen muodostaa omassa mielessään. Jukan mielestä taideteos on onnistunut tehtävässään silloin kun se herättää miettimään ja jättää lopullisen merkityksensä katsojan päätettäväksi. Teosta voi tulla katsomaan monia kertoja, koska se näyttäytyy joka kerta katsojalleen erilaisena.

Kesän rokkaavin taidenäyttely

Hei! Tässäpä kirjoittelee muuan taidemuseolla kesätöissä oleva 20-vuotias historian opiskelija. Historian opiskelijalle museo on oikein mainio kesätyöpaikka, sillä se avaa hieman mahdollisen tulevan työpaikan arkea ja työtehtäviä. Vaikka museot ovatkin se minun juttuni, niin taide ei ole aivan sitä ominta alaa. Taidehistoriastahan minulla on tiedossa vain suurimmat nimet ja teokset sekä suurpiirteisimmät taiteen aikakaudet, enkä muutenkaan ole mitenkään taiteellinen persoona, mitä nyt silloin tällöin tuhertelen luonnosvihkoon jotain. Kuitenkin olen nauttinut työpaikkani miljööstä valtavasti.

Näiden kahden kesätyöviikon aikana työtehtäviini on kuulunut ensimmäisen kerroksen Backstage-näyttelyn valvonta, ja näyttely on tullut erittäin tutuksi, sillä sen teoksia on tullut silmäiltyä erittäin paljon ja välillä teoksista on saanut kertoa niistä kiinnostuneille asiakkaillekin. Näyttelyn taiteilijat, elikkä muusikot ja heidän yhtyeensä, olivat – ja toisaalta ovat edelleen – suuri kysymysmerkki näin lähinnä ulkomaalaista ja muutamia vuosikymmeniä vanhaa musiikkia kuuntelevalle neitokaiselle. Kuitenkin musiikinystävänä monista teoksista huokuu yhteys rockiin ja yleensäkin musiikkiin, johon ne ovat linkittyneetkin.

Minulle kaikista helpoimmin ymmärrettävä ja samaistuttavin teos on Anssi Kasitonnin Good Shit, joka kuvaa täydellisesti sitä hetkeä, kun suosikkibändin kaikista parhain kappale tuntuisi räjäyttävän koko radion kajahtaessaan ilmoille rautaisella soundillaan kaiuttimien läpi. Myös Asko Keräsen biisien sanoitusten luonnokset ja Tommi Liimatan levynkansitaide ovat hyvin tyypillisiä näytteitä muusikoiden luovuudesta, joka ulottuu yli musiikillisten lahjojen myös kuvataiteeseen. 


Anssi Kasitonni, Good Shit 2006-2009, Nykytaiteen museo Kiasma

Suosikeiksini näyttelyssä muodostuivat Petri Ala-Maunuksen Stage sekä Ville Vuorenmaan maalaukset. Stage valikoitui suosikiksi sen mahtavan värimaailman, pienten yksityiskohtien ja suuren koon ansoista. Suuressa maalauksessa esille tulevien maailmanlopun merkkien lisäksi teoksen nimi viittaa mielestäni räjähtävään lavashow’hun; sähkökitaroiden soinnut rämisevät ja säväyttävät salamoiden lailla, ja yhdessä basson ja rumpujen kanssa ne saavat tulivuoret purkautumaan ja laavan virtaamaan musiikin jytinän säestäessä maisemaa.


Petri Ala-Maunus, Stage 2017

Ville Vuorenmaan maalaukset taas ovat hienosti toteutettuja muistoja. Valuva ja suuripiirteinen tapa, jolla ne ovat tehty, luo täydellisesti kuvan muistosta, joka on jo hieman haalistunut välähdys silloisesta tapahtumasta. Kuitenkin maalaukset ovat enemmän; niissä kuvataan muusikon kannalta tärkeitä hetkiä: ensimmäisen kitaran ja lempibändin uuden julkaisun saamista. Etenkin pidän teoksissa siitä, että niitä ei ole kehystetty, mikä tekee maalauksista rosoisempia ja tuo enemmän esille muistojen tietynlaista irrallisuutta.

Kaikista näyttelyn teoksista huokuu tietynlainen yhteys musiikkiin – mielestäni toisista enemmän, toisista vähemmän. Esimerkiksi Pink Twinsin Miracle-videon pyörivien värien ja mielenkiintoisen ääniraidan sanomaan en täysin päässyt sisälle kahden viikonkaan aikana. Voin kuitenkin kuvitella jo muusikoiden taideteosten perusteella, minkälaista musiikkia kyseiset henkilöt luovat. Kaiken kaikkiaan voin sanoa erittäin varmasti, että kyseessä on ehdottomasti koko kesän rokkaavin taidenäyttely.

Hyvää syksynalkua!

Merja Holappa

Kuukauden kuva / elokuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Elokuun valinnan on tehnyt museolla parhaillaan graafikkona toimiva Jason.

Tuomas von Boehm, Vihreä harlekiini 1948
öljy kovalevylle, Olavi Turtiaisen kokoelma, Tapani Raittilan lahjoitus


Tuomas von Boehmin Vihreä harlekiini kiinnostaa minua. Värit, muodot ja aihe toimivat hyvin yhdessä ja luovat unenomaista tunnelmaa teokseen. Surrealistinen taidemaalari on asetellut osat kuvaan niin, että silmät seuraavat ja huomaavat kaiken kehyksessä. Tummat värit ja varjot esittävät mysteerin katsojille, ja minun mielestäni on vaikea valita, onko maalaus leikkisä vai surullinen. Oranssit kukat ja maljakko ovat kirkkaan värikkäitä ja kertovat oman tarinansa. Ne tuovat vähän onnellisuutta kuvaan. Kiehtova ja erikoinen maalaus voisi kertoa monista asioista ja sen takia myös pidän siitä paljon.

Jason Tiilikainen

Museo säilyttää myös kieltä

Vuoden 2017 ensimmäisessä Kielikellossa oli Kirsti Aapalan ja Klaus Ruppelin artikkeli kulttuurisanoista. Kulttuuri-sana juontaa juurensa latinan maanviljelystä tarkoittavaan culturaan, sivistys-sana on sen sijaan suomalaista perua. Sivistäminen tarkoitti alun perin siistimistä, kohentamista ja kaikenlaista kaunistamista. Savossa asioita myös sivisteltiin. Kun haluttiin pellavakuiduista äärimmäisen hienoa lankaa, kuitujen erityisen tarkka puhdistaminen harjalla oli niin ikään sivistelyä.  Myös sana sipistely kertoo suomen puhujalle millaisesta toiminnasta on kyse. 


Koppelvakka, Kiihtelysvaaran Oskolasta. 


Artikkeli laittoi ajattelemaan sanojen muuttuvia merkityksiä ja sitä kautta Pohjois-Karjalan museon kokoelmien kansatieteellistä osaa. Vaikka kielen arkistointi ei kuulu museoiden perustehtäviin, ilahduttavasti luetteloinnin sivutuotteena tulee myös taltioitua muuttuvia tai vanhoja sanoja. 

 
Suojärveläisen Grigori Jeliseffin valmistama pitkä turu on vuodelta 1906.
Se on tyypiltään suora ja tuohella päällystetty halkioputkinen puutrumpetti.
 

Kokoelmista löytyy erilaisia kuontaloita, kuontalopuikkoja ja kuontalolapoja. Museoyhteydessä kuontalo on pellava- tai villatukko, josta kehrätään lankaa, mutta ehkä tutumpi merkitys on sotkuinen tukka. Museossa säilyvät myös esineiden kansanomaiset, hyvin paikallisetkin nimet. Päreinen seinäkori on Kiihtelysvaarassa tunnettu nimillä pärekoppoli ja koppelvakka. Tämäntyyppisiä seinäkoreja myydään edelleen, mutta ihan vain seinäkorin, ei pärekoppolin, nimellä. Tuohitorvien nimitys riippuu mallista, on turua ja breloa, ei pelkästään tuohisia paimentorvia, vaikka kaikkia malleja on käytetty paimenten äänimerkinannossa. 


Tsyöttöipuzu eli onkimatopurkki Salmin Rajaselästä
on peräisin 1800-luvun loppupuoliskolta.


Rajakarjalaiset sanat erotuvat ominen vivahteineen, löytyy puulusikkua (lienee selvä) puzua (pieni tuohinen säilystysastia), meästöä (suomeksi rapapalli, eli lapsen tuohinen helistinpallero) ja sellään kaubutav brujaa (selänraaputin).  Museot voivat siis omalta osaltaan täydentää suomen kielen kirjoa huolehtimalla konkreettisesti esineistä nimineen päivineen.  


Tuohiesineitä vitriinissä Juuret pystymetässä -näyttelystä.
Etualalla tuohinen maito-astia, puzu ja tuohikontti.
Kuva: Matti Kuuru.


Muutama herkullinen poiminta alussa mainitusta artikkelista tähän suomen kielen kulttuurisanojen kirjoon. Teatteria suomennettiin 1800-luvulla katsolaksi, kometiahuoneeksi ja näkymöksi. Ja eikö olisi ihanaa käydä soitelmuskokouksessa eli nuottipaikalla eli nuottilossa. Museo-sanan kanssa aikaisemmat  kielenhuoltajamme eivät ole revitelleet. Ehkä se olisikin ollut turhaa, koska sanan alkujuuri on sitä, mitä museot ovat.  Mouseion oli muinaisten kreikkalaisten taiteille ja tieteille pyhitetty paikka.

Iiris Heino

Kuukauden kuva / heinäkuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Heinäkuun valinnan on tehnyt museoassistenttimme Hanna-Maija.

Leena Luostarinen, Rock Bound II 1986
öljy kankaalle, Olavi Turtiaisen kokoelma



Leena Luostarisen maalauksissa minua puhuttelevat vahvat värit ja voimakkaat vedot – molemmat selkeästi läsnä myös Rock Bound II -maalauksessa. Toisen kerroksen aulaan hiljattain ripustettu teos palauttaa mieleen myös lämpimiä näyttelymuistoja: se oli esillä Joensuussa jo Luostarisen Tiikerinpiirtäjä-näyttelyssä 2013 muiden samaa kiviteemaa tutkivien teosten rinnalla, mutta hankittiin osaksi Olavi Turtiaisen kokoelmaa vasta tänä vuonna.

Hanna-Maija Laaksonen

Kuukauden kuva / kesäkuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Kesäkuun valinnasta vastaa näyttelymestarimme Jaana.


Hannu Riikonen, Tervemenoa ikävä 1986maalattu kipsi, Joensuun kaupungin kokoelma


Hannu Riikosen naivistis-realistiset ja usein humoristiset teokset kuvaavat runsasmuotoisia ihmishahmoja ja eläimiä erilaisissa tilanteissa. Taidemuseon kokoelmiin kuuluu useita Riikosen töitä, joista 170 cm korkea Tervemenoa ikävä viettää tänä vuonna kolmekymppisiään Joensuussa - teos hankittiin Joensuun kaupungin kokoelmaan 1987. Rakastettu kokoelmasuosikki tuotiin kesäkuun alussa jälleen esille 3. kerroksen porrastasanteelle.

Teoksen on valinnut näyttelymestari Jaana Hämäläinen, joka tulee aina veistoksen nähdessään hyvälle mielelle.

Rukinlapojen kauneus

Rukinlavat ovat monelle vanhojen, kuluneiden ja niin nähtyjen museoesineiden symboli, varsinkin kun niiden käyttötapaa ei enää tunneta. Niitä on ollut esillä runsaasti museoiden näyttelyissä sadan vuoden aikana. Suomen museoista löytyykin tuhansia rukinlapoja.

Rukki yleistyi Suomessa 1600- ja 1700-lukujen taitteessa Turun seudulta alkaen. 1800-luvulla rukki valtasi jo Itä-Suomeakin, joskin Karjalassa kehrättiin paikoin vielä vanhemmilla menetelmillä, eli värttinällä.

Rukinlapa on rukin itsenäinen osa, jolle on oma paikkansa rukkilaitteessa. Lapaan kiinnitetään tukko eli kuontalo kehrättävää kuitua (erityisesti pellavaa), josta vedetään säikeitä rukinpyörän kautta langaksi.

Rukinlapoja on yleensä ollut sekä yksinkertaisia, jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja että taidokkaasti koristeltuja lahjaesineitä. Koristelutavoissa on alueellisia eroja: esimerkiksi Pohjanmaalla rokokoo-henkiset, sirot, lävistekoristeiset rukinlavat olivat yleisiä. Karjalassa taas suosittiin leveämpää, lyhyempää ja niukemmin koristeltua mallia. Karjalaisen lavan koristelulle on ominaista reunan pykälöinti ja profilointi, kolmiopistelmärivit sekä lavan keskellä kulkeva reikäjono.




Rukinlapa oli usein sulhasen työnäyte ja morsiuslahja tulevalle vaimolle. Niistä löytyy geometristen koristeluilotteluiden lisäksi nimikirjaimia, vuosilukuja, sydämiä ja muuta tulevaan yhteisen eloon viittavia asioita.

Ehkäpä rukinlapojen esiintyvyyttä museokokoelmissa selittää se, että ne alkoivat olla väistyvää perinnettä 1900-luvun alussa. Silloin jo tavallisellakin perheenemännällä alkoi olla varaa ostokankaisiin, joita pidettiin kotikutoisia hienompina. Rukit ja rukinlavat kävivät tarpeettomiksi ja ne joutivatkin museoon. Niitä myös tallennettiin kokoelmiin mielellään, sillä ne vastasivat tuon ajan kokoelmien kartutusihannetta: katoavaa perinnettä, jossa näkyy tavallisen kansan käsityötaito.

Ja niinhän se on, jokainen museon rukinlapa on yksilö, vaikka tietyt perusperiaatteet tulikin käyttökelpoista esinettä valmistaessa pitää mielessä. Näihin kauniisiin esineisiin tiivistyy museohistoriaa, kansantaidetta ja ripaus romantiikkaa. Siispä nostamme hattua näille perusmuseoesineille ja niiden tekijöille ja talteen kerääjille!

Hilman Juuret pystymetässä -juhlanäyttelyssä rukinlapoja on
esillä 39 kpl – kokoelmissa on niitä on lähes sata. Kuva: Matti Kuuru

Iiris Heino

Kuukauden kuva / syyskuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Syyskuun v...